Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

ALKEISKURSSI rally-toko

HUOM! Koronarajoitusten vuoksi toukokuun kurssimme pidetään ulkokentillämme 13.5 saakka! Sen jälkeen on mahdollista pitää koulutuksia myös sisähalleissa. Säiden salliessa pidämme toki kesän ajan muutenkin koulutuksia paljon ulkona.

Rally-toko on leppoisa yhdistelmä agilityä, koiratanssia ja tokoa. Lajin tarkoitus on tarjota iloista yhdessätekemistä kaikenrotuisille ja -kokoisille koirille ohjaajineen. Samalla myös hyvä vuorovaikutussuhde vahvistuu. Rally-toko -ryhmissämme opetellaan eri luokkien liikkeitä ja kylttitehtäviä rennonletkeässä ilmapiirissä. Koulutuksiin voivat mainiosti osallistua myös kisaamaan tähtäävät koirakot, sillä kaikki rally-kouluttajamme kilpailevat aktiivisesti rallyssä ja pysyvät näin mukana lajin vauhdikkaassa kehityksessä. Krista ja Maria ovat Kennelliiton pätevöimiä rally-tokon ylituomareita. 

Rally-tokon ryhmiä järjestetään sekä kurssimuotoisesti että valmennusryhmä- eli "valkku"-koulutuksina. Alkeiskurssit keskittyvät rally-tokon perusteisiin ja ne sisältävät 5 käytännön koulutuskertaa.

Valkkuryhmään voi tulla mukaan, kun jatkokurssi on käyty tai alo-luokan kyltit ja taidot ovat muuten hallussa. Jos koirasi osaa tokon alokasluokan liikkeet (seuraaminen, istu, maahan ja seiso), voit tulla suoraan jatkokurssille!

Valkkuryhmistä löydät lisätietoa täältä

Onko rally-toko vieras laji? Katso tästä Bean ja Kristan SM-kultaa tuonut suoritus.  

Jos olet Koirakoutsin vanha asiakas, saat yhden ylimääräisen koulutuskerran. Voit sopia ylimääräisen kerran ajankohdan sähköpostilla: koirakoutsi@netti.fi. 

Korvauskerrat:
to 28.5 klo 16
to 25.6 klo 16
to 9.7 klo 16
to 13.8 klo 16
Hinta alk.105.00 €

Vaihtoehdot

Tuote Hinta
su klo 18-19 ajalla 7.6-5.7, kouluttajana ANNIKA105.00 €
ma klo 18.30-19.30 ajalla 8.6-6.7, kouluttajana ANNIKA105.00 €
su klo 18-19 ajalla 12.7-9.8, kouluttajana ANNIKA105.00 €
ma klo 18.30-19.30 ajalla 13.7-10.8, kouluttajana ANNIKA105.00 €