Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

tokon lyhyt oppimäärä osa 3

(sennenlehti 3/2010)

Kolmannessa tokojutussa keskitymme paikallaololiikkeisiin ja noutoon. Näissäkin liikkeissä tulee pitää mielessä koiran mielentila ennen treenin aloittamista. Paikallaolot ovat rauhallisia "jarru"-liikkeitä, joissa koira ei kuitenkaan saa nukahtaa. Nouto puolestaan on vauhdikas "kaasu"-liike, jossa kauniiseen kapulanpitoon yhdistyy luja vauhti kapulalle ja takaisin ohjaajan luo. Molemmissa liikkeissä on myös monia pieniä palasia, joita täytyy muistaa harjoitella ennen kuin yhdistää ne kokonaiseksi liikkeeksi.

Paikallaololiikkeet

Paikallamakuu tehdään jokaisessa luokassa 3-6 koiran ryhmissä niin, että aika pitenee kahdesta neljään minuuttiin ja alokasluokkaa lukuun ottamatta ohjaajat ovat näkösuojassa piilossa. Erikoisvoittajaluokassa lisäksi liikkeenohjaaja pujottelee koirien ympäri kahteen kertaan edestakaisin ja paikallamakuun ohella koirat tekevät myös 2 minuutin paikallaistumisen.

Arkielämässä paikallaolemisen taito on kaikille koirille äärimmäisen tärkeää. Jos koira osaa rauhoittua paikalleen, sen kanssa on huomattavasti helpompi ja miellyttävämpi kulkea julkisilla liikennevälineillä, käydä puistossa istuskelemassa yms. yms. Koiralle onkin hyvä opettaa jo pennusta alkaen joku käsky, jolla tarkoitetaan vain että "käy pötkölleen ja ota iisisti". Koiraa voi rauhallisesti silitellä ja käydä itse viereen rauhallisessa mielentilassa (ei kiirettä mihinkään itselläänkään!) ja näin vahvistaa koiran kykyä olla vaan. Koiran ohjaajan tehtävä on pitää huoli siitä, että mitään yllättävää ei tässä tilanteessa pääse tapahtumaan, eli kukaan tai mikään ulkopuolinen ei yhtäkkiä tule koiran lähelle yllättäen. Erityisesti jos koira on kovin pehmeä, sen täytyy voida luottaa siihen, että ohjaaja pitää huolen tunkeilijoista ja se voi rauhallisin mielin pötkötellä paikallaan. itsehillintä- keskittymiskyky-mahdollisuus oppia Rauhoittumisen opettamisen taustalla on ajatus siitä, että koira osaa rentoutua paikassa kuin paikassa. Toisaalta sillä haetaan myös sellaista mielentilaa, jossa koira pystyy hillitsemään itsensä, jolloin se myös pystyy keskittymään koulutukseen ja näin myös pystyy oppimaan asioita. Rauhoittumista aletaan harjoittelemaan jo pienen pennun kanssa (tietysti pienissä erissä ensin alkuun) ja tokon paikallaololiikkeitä kannattaa alkaa harjoitella vasta kun koira on oppinut rauhoittumaan, jotta saadaan liikkeeseen liitettyä myös oikea mielentila.

Tokoliikkeenä paikallamakuun harjoittelu aloitetaan luonnollisesti opettamalla koiralle maahanmeno. Koiraa voi auttaa namilla, joka laitetaan sen etutassujen väliin, vähän mahan alle. Juuri kun koira on tipauttamassa itseään maahan, sitä kehutaan ja sille annetaan nami. Kun koira alkaa itse tarjota maahanmenoa (vaikka vielä avustettuna), voidaan tähän liittää käskysana. Kriteerinä on nopea maahanmeno, ei vielä massapysyminen. Aluksi ohjaaja pysyy koiran vieressä itsekin lähellä maata ja kehuu rauhallisella äänellä, antaen ehkä samalla namia ja hitaasti silittäen. Samalla voidaan tarkkailla koiran asentoa, jotta se ei vaihda lonkka-asentoon tai jopa kellahda selälleen… Alussa ei säästellä kehuja/nameja!! On tärkeää, että koira oppii rauhallisen ja luottavaisen mielentilan suorittaessaan paikallaoloa, jottei sille edes pääse pälkähtämään päähän ajatusta liikkeestä poistumisesta. VÄHITELLEN ohjaaja voi olla kyykyssä, sitten puoliseisovassa asennossa ja vihdoin voi suoristaa jo selkänsä ja vain kyykistyä palkkaamaan koiraa ajoittain. Kun koira alkaa ymmärtää, mistä liikkeessä on kyse, voidaan namipalkkaa hiukan vähentää. Toisin sanoen palkataan koira namilla vasta liikkeen lopussa, eikä käydä antamassa mitään välipalkkoja, koska joitain koiria tämä saattaa kiihdyttää ja se taas tuo levottomuutta paikallaoloon. Tehdään siis paikallaoloa tietty aika, vapautetaan ja palkitaan koira ja hetken päästä voidaan tehdä liike taas alusta uudestaan, mieluusti eri paikassa.

Paikallaoloaikaa pidennetään pikkuhiljaa, ilman kiirettä. Kaiken aikaa ohjaaja pysyy koiran lähellä. Ensin tehdään liikkeeseen kesto, vasta sitten pidennetään etäisyyttä koiraan ja vasta paljon, paljon myöhemmin mennään piiloon. Myös häiriöt lisätään ennen etäisyyden ottamista, jotta ohjaaja on koiran lähellä häiriöiden lisääntyessä ja pystyy toisaalta tukemaan epävarmaa koiraa ja toisaalta pitämään huolen ettei koira vaihda asentoa tai poistu paikalta. Häiriöitä voivat olla ohikulkevat koirat tai ihmiset, lentävät pallot tai namit tai jopa namilla/lelulla/äänellä houkuttelevat ihmiset. Saattaa kuulosta epäreilulta, että koiraa näin "kiusataan" paikallaolossa, mutta ajatuksena on tehdä koira täysin itsevarmaksi siitä, että se tietää mitä on tekemässä = on paikallaan kunnes oma ohjaaja antaa uuden käskyn. Itsevarman ja osaavan koiran ei tarvitse olla huolissaan siinäkään vaiheessa kun ohjaaja on piilossa 4 minuuttia ja liikkeenohjaaja pujottelee koirien välissä (erikoisvoittajaluokassa).

Myös paikallaistuminen kannattaa aloittaa jo nuoren koiran kanssa, jotta paikallamakuusta ei tule niin vahvaa, että koira tarjoaa myös istumisessa maahanmenoa kesken liikkeen. Tekniikka on sama molemmissa, ensin kesto, sitten häiriöt ja viimeisenä etäisyys. Vaikka koira osaisi paikallamakuun hienosti, ei kannata kiirehtiä paikallaistumisen kanssa, jotta koira ei ala tarjoamaan maahanmenoa. Eli myös istumisen kanssa edetään pienin askelin! Istumisasennon kanssa kannattaa olla tarkka heti alusta lähtien, jotta koiralla on mukava ja rento sekä toisaalta riittävän ryhdikäs asento läpi istumisliikkeen. Tällä tavalla estetään, ettei koira liikuttele tassujaan tai kääntyile puolelta toiselle liikkeen aikana.

Paikallaoloissa on tärkeää, että koiralla on rento ja luottavainen mieli, kun se tekee liikettä. Jos koiralle tulee epävarma olo, se saattaa nousta ilman lupaa ja lähteä ohjaajan perään. Toisaalta jos se on liian innoissaan, se saattaa kiinnittää liiaksi huomiota ympärillä oleviin häiriöihin ja jopa unohtaa mitä oli tekemässä ja poistua paikalta. (Muistetaan siis opettaa koiralle rauhoittuminen!) Häiriöt liitetään paikallaololiikkeisiin jo melko alkuvaihessa, mutta silloin helpotetaan muita osa-alueita (esim. jäädään ihan koiran viereen, tai tehdään vain ihan lyhyt aika). Joillain koirilla häiriöksi voi lukea myös erilaiset pohjat, joilla ne makaavat. Kannattaa siis totuttaa koira vähintäänkin hiekkaan, nurmeen, betoniin, mattoon, asfalttiin. Kokeissa saattaa tulla vastaan myös märkä tai kylmä maa, joten myös nämä tulisi tehdä koirille tutuiksi. (Ei tietenkään jätetä koiraa suoraan vesilammikkoon snorkkelin kera, vaan esimerkiksi aamukasteiseen maahan ensin alkuun ja sitten vähitellen päädytään kaatosateella treenaamaan myös lyhyttä paikallaoloa…)

Jotta tottelevaisuuskokeiden määrittelemä paikallaolosuoritus sujuisi koiralta varmasti, täytyy harjoitella myös liikkeen alkua ja loppua eli ohjaajan sivulla nopeaa maahanmenoa ja ripeää nousua sieltä takaisin istumaan. Molemmat tulee tehdä vain ja ainoastaan oman ohjaajan pyynnöstä, eikä viereisten koirien liike saa vaikuttaa omaan koiraan. Näitä tulee siis harjoitella! Kannattaa harjoitella myös odottamista ennen "maahan"-käskyä, koska tuomari yleensä pitää lyhyen puheen kehässä, juuri ennen paikallaoloa. Jos koira on omissa ajatuksissaan, täytyy pitää huoli että se reagoi ensimmäiseen käskyyn ja menee maahan. Tätä odotteluakin pitää treenata! Erikoisvoittajaluokassa koirat käsketään maahan ja liikkeen lopussa istumaan vuorotellen, tässä vielä yksi asia treenilistaan…

Nouto

Tokokokeissa on monta erilaista noutoa, riippuen missä luokassa niitä tehdään. Ensimmäisen kerran nouto tulee vastaan avoimessa luokassa, jossa koira hakee ohjaajan heittämän puisen noutokapulan ja palauttaa sen ohjaajalleen. Voittajaluokassa tehdään sama suora nouto metallikapulalla, hyppynouto puukapulalla ja lisäksi tunnistusnouto. Erikoisvoittajaluokassa tehdään hyppynouto metallikapulalla, ohjattu nouto puisilla kapuloilla sekä em. tunnistusnouto. Kuten voi huomata, nouto on varsin tärkeässä roolissa kun edetään tokokokeissa ylemmille luokkatasoille ja sen opettamiseen kannattaakin panostaa heti alkuopetuksesta lähtien.

Arkielämässä noutamisesta on monenlaista hyötyä: koira voi nostaa vahingossa pudonneita tavaroitasi tai auttaa siivoamaan lasten leluja pois lattialta yms. Lisäksi jos koira lenkillä poimii maasta jotain ei-toivottua, esim. kuolleen rotanraadon, on varmasti parempi jos se tuo rotan iloisesti hymyilevälle omistajalleen, kuin että nielaisee sen… (uskokaa pois, jälkimmäinen vaihtoehto ei taatusti ole parempi vaihtoehto, vaan jopa vaarallinen! nimim. kokemusta valitettavasti on..) Noudossa yhdistyy taas monta asiaa, jotka opetetaan koiralle paloissa ja sitten vähitellen yhdistetään kokonaiseksi liikkeeksi. Pääasia on, että koira tarttuu esineisiin mielellään ja kantaa niitä kauniisti (eli purematta) ja mielellään vielä omistajan luo eikä poispäin.

Jo pennun kanssa tehdään "vaihtokauppoja", eli kun pentu ottaa esim. lelun suuhunsa ja lähtee kantamaan sitä, näytetään koiralle namia tai toista lelua tms ja houkutellaan koira omistajan luo, jossa se saa palkinnon siitä hyvästä että tuli "saalinsa" kanssa luokse. Jos saalis on koiralle vaaraton, voi se namipalkan jälkeen saada saaliin takaisin itselleen, jotta ei jää mielikuvaa, että aina joutuu luopumaan jostain kivasta. Noudossakin korostuu luoksetulon mieluisuus ja varmuus eli että omistajan luo on aina kivaa ja kannattavaa tulla, vaikka saaliinkin kanssa. Noutoa kannattaa vahvistaa joka paikassa, jotta koiralle jää mieluisa kuva siitä. Lenkeillä omistajan on siis varauduttava innolla ottamaan vastaan myös käytetyt nenäliinat, raketinjämät, karkkipaperit… (Toki koiralle opetetaan myös "irti" tai "jätä" -komento, mutta kannattaa varoa, ettei jatkuvasti kiellä koiraa kantamasta "saaliitaan" ettei koiralle tule tunne, ettei kantaminen ole lainkaan suotavaa, jolloin noudon opettaminen voi ainakin pehmeälle koiralle olla vähän hankalampaa).

Nouto rakentuu pääpiirteissään seuraavista taidoista: perusasento, odottaminen paikallaan vaikka kapula lentää, nopea liikkeellelähtö noutokäskystä, kapulaan tarttuminen ja sen kantaminen kauniisti ja nopeasti takaisin ohjaajalle, luovutus joko ohjaajan vierellä tai edessä sekä mahdollisesti vielä siirtyminen perusasentoon ohjaajan edestä. Kaikki edellä mainitut osat voidaan vielä palastella pienempiin osiin, joita hiotaan aina vain paremmiksi ja paremmiksi. Perusasentoa käsiteltiin jo aiemmin, samoin ohjaajan luokse tulemista ja odottamista. Näiden lisäksi tulevat noudon palaset opetetaan siis pala kerrallaan, ennen kuin aletaan yhdistää palasia kokonaisiksi liikkeiksi.

Jotta koira osaa pitää kapulaa kauniisti suussaan, harjoitellaan ensin rauhallisessa mielentilassa pelkkää pitoa ihan ohjaajan lähellä. Kapulaa voi tarjota koiralle kädestä ja katsoa ottaako se siitä mieluusti kiinni. Jos näin käy, koiraa kehutaan kovasti ja palkataan esim. namilla. Ei haittaa vaikka koira tiputtaisi kapulan saman tien! Vähitellen pidennetään aikaa, jonka koira pitää kapulaa ennen kuin saa palkan, eli tehdään liikkeeseen kestoa. Käskysanan voi liittää siinä vaiheessa, kun koira tarttuu kapulaan hyvin kiinni eikä päästä saman tien irti. Kun koira on oppinut pitämään kapulaa mielellään, tarjotaan kapulaa alempaa ja alempaa ja lopulta koira nostaa sen maasta ohjaajalleen. Kun koira tekee tämän mielellään, voidaan koira jättää paikalleen ja laittaa kapula sen eteen. Ohjaaja peruuttaa muutaman askeleen ja pyytää koiraa tuomaan kapulan. Palkitaan koira kun se kantaa kapulaa ohjaajalle, eli ensin alkuun perusasentoa ei vaadita! Muistetaan kouluttaa yhtä asiaa kerrallaan. Kun koira tuo varmasti kapulan ohjaajalle, voidaan sitä auttaa tuomaan kapula lopulliseen luovutuspaikkaan (ohjaajan toiveista riippuen joko sivulle, tai eteen). Tästä luovutuspaikasta on tehtävä koiralle mieluisa paikka, jossa sen on turvallinen ja hyvä olla, vaikkei ohjaaja pyytäisi sitä luovuttamaan kapulaa vähään aikaan. Eli autetaan koiraa niin, että sen on mahdollista onnistua!

Koiran on pyydettäessä irrotettava otteensa kapulasta ja annettava se ohjaajalle. Toisaalta se ei myöskään saa sylkäistä sitä suustaan saman tien kun on tullut luovutuspaikkaan. Voi olla hyvä harjoitella siten, että ohjaaja saa koskea kapulaan, vaikka se on koiran suussa ja koira ei silti saa päästää irti ilman irrotuskäskyä. Ohjaajan tulee olla tarkkana siitä, ettei kumarru koiran päälle kun ottaa kapulaa pois, jotta koira ei tunne oloaan tukalaksi. Jos koira ei halua päästää kapulasta irti, tehdään ns. vaihtokauppoja, eli koira saa tilalle jotain mieluisaa, kun antaa kapulan käskystä ohjaajalle. Palkka voi olla nami, lelu tai vaikkapa toinen kapula.

Tästä edetään vähitellen siten, että kapula viedään kauemmas ja koira lähetetään hakemaan se ja kun tämä sujuu purematta, voidaan kapula heittää. Jos koira karkaa kapulan perään ilman ohjaajan pyyntöä, ei asiasta tehdä sen suurempaa numeroa, vaan ollaan iloisia kun koira palauttaa kapulan. Seuraavalla kerralla ollaan sitten tarkempia itse, ettei koira pääse innoissaan liian aikaisin liikkeelle (pidetään vaikka pannasta kiinni tarvittaessa) ja lisätään harjoittelua odottamisen suhteen. Välillä voi myös tehdä niin, että heittää kapulan eikä pyydä koiraa hakemaan, vaan palkkaa kauniista odottamisesta. Jälleen kerran ohjaajan täytyy itse päättää etukäteen MITÄ ollaan harjoittelemassa. Vain yksi asia kerrallaan!

Kaikki koirat eivät pidä noutamisesta ja monet pennut voivat hampaiden vaihtumisen yhteydessä vierastaa erityisesti kovia noutokapuloita. Silloin voi aloittaa noutoharjoitukset pehmeillä leluilla, tai vaikka vanhalla sukalla. Aina kehutaan, kun koira kantaa jotain. Jo pentulaatikkoon kannattaa kasvattajan suostumuksella laittaa kaikenlaista turvallista kannettavaa, jotta pennut tottuvat pienestä pitäen erilaisiin materiaaleihin (lusikoita, pehmoleluja yms.). Jos koiralla on tapana jyrsiä lelujaan, ei jätetä noutokapuloita sen saataville. Kapulat otetaan mukaan vain kun tehdään noutoharjoituksia, jotta koiralle ei jää mielikuvaa, että niiden jyrsiminen olisi missään määrin sallittua saati suotavaa.

Jos koira ei ole lainkaan kiinnostunut koko kapulasta, kannattaa kokeilla muutamaa erilaista kapulaa, joissa on erikokoinen maavara tai paksuus tai paino. Jos mikään ei tunnu koiraa miellyttävän, voi ohjaaja leikkiä kapulalla itse ja pitää huolen, että koira ei saa kapulaa ollenkaan. Mitä enemmän koira kiinnostuu kapulasta, sitä enemmän ohjaaja omii sen itselleen. Kun koira on kiinnostunut kapulasta, sen voi "vahingossa" tiputtaa koiran saataville. Jos koira ottaa sen, kehutaan ja palkitaan kovasti. Vaikka saalistamista pyritään välttämään noutoliikkeessä, voi joillain koirilla olla kynnyskysymys koko noudon aloittamiseen se, että kapula hiukan liikkuu. Tarkoitus ei välttämättä kuitenkaan ole heittää kapulaa ja usuttaa koira perään, vaan esimerkiksi jalalla hiukan tönäistä vauhtia kapulaan ja jos koira kiinnostuu siitä, niin kehutaan ja palkitaan kun koira ottaa kapulasta kiinni. (Saalistuskäyttäytymistä pyritään välttämään, jotta koira ei innostuksissaan pure kapulaa. Toisaalta jos saalistamisen kautta saadaan koira innostumaan noudosta ylipäätään, niin kannattaa ehkä kokeilla tätä tapaa). Tai jos kotona on kaksi koiraa, joista toinen osaa noutaa, voi koirat laittaa lähekkäin istumaan ja antaa osaavalle koiralle kapulan suuhun. Kun koira pitää kapulaa, se saa ruhtinaallisesti kehuja ja namia. Vieressä oleva koira saa seurata tilannetta ja kuolata vieressä… Kun sekin kiinnostuu kapulasta ja ottaa sen suuhun, vaikka vain hetkeksi!, sekin palkitaan ja kehutaan kuin maailmanmestaria konsanaan. Tällä tavoin jatketaan kunnes koiralle on muodostunut iloinen ja kannattava mielikuva noutokapulasta ja sitten jatketaan noudon opettamista "normaalisti" edeten.

Noudon olisi tarkoitus olla varsin vauhdikas liike ja näin ollen vauhtia tulee harjoitella ja palkita erikseen. Heti kun koiralla on ajatus siitä, mitä noutaminen on, kannattaa aloittaa ns. vauhtinoudot, jotta koira oppii yhdistämään mielessään noudon nopeaan reagointiin ja liikkumiseen. Koiraa voi pitää vaikkapa pannasta hiukan kiinni ja heittää kapulan mahdollisimman kauas. Samalla hetkellä kun kapula osuu maahan, annetaan noutokäsky ja päästetään koira noutamaan. Voidaan myös odottaa pieni hetki ja vasta sitten lähettää koira kapulalle. Ohjaaja voi myös itse pitää koiraa kiinni ja avustaja menee kauemmas ja heittää kapulan pitkälle (tällä tavoin saadaan noutomatkaa lisää ja sen myötä myös vauhtia).

Läheskään aina ei tehdä noutoa kokonaisena liikkeenä! On monta mielipidettä siitä, kannattaako koiraa palkita "lennosta", jolloin koiralla on lupa tiputtaa kapula heti kun kuulee ohjaajan palkkasanan ja lelu tai nami lentää koiralle. Meidän koirilla on käytetty tätä tapaa ja emme ole huomanneet ongelmaa siinä, että koira ei toisi kapulaa myös perille asti jos palkkasanaa ei matkalla kuulu. Tietysti myös nostoharjoituksia tehdään paljon, jotta noudon loppuasentoa tulee myös harjoiteltua riittävästi. Vauhtinoutoa kannattaa kuitenkin tavalla tai toisella käyttää apuna läpi koiran elämän, jotta into ja vauhti säilyvät liikkeessä.

Tokointoa kaikille!
Krista ja Mika